Voihan pissakissa! Kissan stressi ja sen ilmeneminen.
Kävikö yllättävä pissavahinko vai onko kissallasi uusi tai jo pinttynyt tapa pissata laatikon ulkopuolelle? Kenties kissasi on alkanut pissaamaan tiheämmin, ramppaamaan laatikolla, ääntelemään tai sen käyttäytyminen vessatoimissa on muuttunut viime aikoina? Yksikin väärässä paikassa oleva haiseva pissaläntti huolettaa ja turhauttaa omistajaa ja etenkin pitkittynyt vääriin paikkoihin pissailu voi aiheuttaa negatiivisiä tuntemuksia kissaa kohtaan. Siksi on hyvä tiedostaa poikkeavan virtsakäyttäytymisen syyt ja tunnistaa virtsasairauksien oireet ja taustat. Kotikissojen virtsaongelmat ovat hyvin tavalliset ja monisyiset. Aloitan kuitenkin kertomalla kissasta lajina, jotta ongelmakäyttäytymisen syitä on helpompi hahmottaa.
Yleisesti kissaeläimistä
Leijonia lukuunottamatta suurin osa villikissalajeista on perusluonteeltaan itsenäisiä ja yksin asuvia. Näille kissaeläimille ei ole lajityypillistä elää usean lajikumppaninsa kanssa, etenkään aikuisena. Kissoilla on omat tiheästi hajumerkatut, tarkkarajaiset reviirit ja vieraan lajitoverin reviirirajojen ylittäminen muuna kuin paritteluaikana on lähtökohtaisesti hyvin stressaavaa ja johtaa reviiritaisteluihin. Toistuvat resurssi- ja reviirikiistat, lajitoverin vihamielinen käyttäytyminen ja konfliktit ovat vaikkakin epämukavia, luonnossa yleensä lyhytaikaisia riittävien resurssien (ruoka, tila, turvapaikat) olemassaollessa.
Evoluutio ja domestikoituminen eivät ole merkittävästi muuttaneet kissan perimmäisiä tarpeita. Vaikka osaa kotikissoista pidetään ja ne pärjäävätkin nykyään myös monikissataloudessa ja osa jopa nauttivat lajikumppaninsa seurasta, kaipaa moni kissa selkeästi edelleen riittävän isoa reviiriä, kissamaista rauhaa ja yksinäisyyttä. Kodin jakaminen toisen tai useiden kissojen kanssa ei aina tarkoita, että samankaan perheen kissat ovat aidosti kumppaneita ja toisinaan kyse on vain sopeutumisesta paremman puutteessa. Tällöin puhutaan rinnakkaisasumisesta, eli saatavilla olevien resurssien ja reviirien jakautuminen rajoitetussa tilassa on lähinnä arjessa selviytymistä. Rinnakkaiseläminen sopimattoman lajikumppanin kanssa voi olla kroonisesti stressaavaa, mikä voi johtaa käytöshäiriöihin kuten aggressio, ahdistus, periuria eli laatikon ulkopuolelle virtsaaminen sekä muut virtsatiesairaudet.
Luonnossa useimmat kissalajit saalistavat ja syövät yksin. Pienpetona kissa on sekä saalistaja että saaliseläin, eikä siksi aina näytä heikkouksiaan. Kissaeläimet ovat hankalia tulkita ja sairastuessaankin ne voivat vetäytyä piiloon. Villikissat ovat usein yöllisiä (eng. nocturnal), eli ne liikkuvat ja saalistavat öisin ja nukkuvat päivisin. Kotikissa sopeutuu yleensä perheensä arkeen ja aikatauluihin ja moni kotikissa tottuukin pysymään aktiivisena päivällä. Kissat ovat neofobeja (kreik. neo = uusi, phobos = pelko) eivätkä nauti vaihteluista ja yllätyksistä. Ne haluavat yleensä selkeät päivärutiinit ja toivovat ympäristönsä pysyvän muuttumattomana (mm. ruoka-, lepo-, ja wc-paikan sijainti).
Jos epäilet kissan olevan stressaantunut
Jos kissan virtsakäyttäytyminen muuttuu, on syytä miettiä onko jokin kissan elämässä/ ympäristössä muuttunut. Kissa ei koskaan ”kosta” tai kyräile, kuten joskus kuulee sanottavan. Kostaminen tai kiusallaan jonkin käytöksen suorittaminen seurauksena alkuperäisen ärsykkeeseen vaatii järjellisen syy-seuraussuhteen tulkitsemiskyvyn, eikä kissojen aivojen otsalohko ole nykytutkimusten mukaan sellaiseen riittävän kehittynyt ja kykenevä. ”Kostopissaaminen” on siis aina merkki joko terveydellisestä ongelmasta kuten kivusta, tulehduksesta tai epävarmuudesta, reviirikiistasta, resurssipulasta, stressistä.
Ensimmäiseksi on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin ja poissulkea fyysiset virtsaelinsairaudet kuten kissojen FLUTD- oireyhtymä (eng. Feline lower urinary tract disease), niistä yleisin FIC eli kissojen idiopaattinen kystiitti (eng. Feline idiopathic cystitis), virtsateiden bakteeritulehdukset, virtsakivet ja -tukokset, virtsakiteet ja kasvaimet. Yleisimmät virtsaoireet ovat tihentynyt virtsaaminen, lisääntynyt tai vähentynyt virtsaaminen (tiputtelu), kipu virtsatessa, verivirtsaisuus, lisääntynyt vatsan tai genitaalialueen nuoleminen ja yleisoireet kuten ruokahaluttomuus, vaisuus, pahoinvointi. Nämä oireet ovat hyvin samankaltaiset ja tarkentava diagnostiikka tapahtuu poissulkumetodilla virtsatutkimuksin, viljelyin, ultra- ja röntgenkuvantaen.
Idiopaattinen kystiitti eli virtsarakon tulehdus ilman selkeää fyysistä selittävää syytä on yleisempää nuorilla ja keski-ikäisillä kissoilla ja se on useimmiten steriili virtsarakon tulehdus (ei bakteerikasvua virtsassa). Sille altistavaksi syyksi on epäilty nimenomaan kissan kokemaa stressiä, geneettista alttiutta, ylipainoa, liian vähäistä juomista, liian vähäistä aktiivisuutta. FIC- kissojen virtsarakon seinämä on epänormaali ja rakossa oleva virtsa pääsee tihkumaan limakalvon läpi ärsyttäen rakon seinämää. Tämä ilmenee voimakkaana kipuna ja usein myös verivirtsaisuutena. Kipuilu taas näkyy lisääntyneenä laatikolla ravailuna kun rakko on venyessään herkkänä ja virtsaamistarve on tiheää. Jotkut kissat myös mouruavat pissatessaan. Alttius FICille ja stressiperäisille virtsavaivoille on perinnöllinen.
Kollikissat ovat virtsateidensä ahtaan anatomian vuoksi alttiimpia virtsatukoksille. Tukos muodostuu virtsaputken päähän limasta ja verestä sekä virtsassa olevasta sakasta. Toisinaan virtsassa on myös kiteitä, joista voi muodostua kiviä. Virtsakidetauti ei kuitenkaan välttämättä ole suoraan yhteydessä kystiittiin, eikä kaikille virtsakidekissoille tule virtsatukosta.
Jotkut kissat pissaavat ”vääriin paikkoihin”, vaikkei niillä kaikista tutkimuksista huolimatta todeta virtsatiesairautta. Silloin voidaan puhua psyykkisestä syystä kuten stressistä, joka ilmenee ongelmakäyttäytymisenä. Kissan kokema stressi on aina yksilöllinen. Syy stressiin voi olla mitättömän pieni tai huomattavan iso.
Syyt laatikon ulkopuolelle virtsaamiselle voivat olla mm. suoraan wc-laatikkoon liittyvät:
– Epämiellyttävä hiekka, varpaiden välissä pahalta tuntuvat rakeet tai voimakas haju, epäpuhdas laatikko.
– Laatikolla asioidessa koettu kipu tai pelko voivat yhdistyä virtsaamiseen tai ulostamiseen.
– Laatikko voi olla sijoitettu paikkaan, jossa ei ole riittävää vessarauhaa, monikissataloudessa voi esiintyä laatikolla kiusaamista tai vapaan kulun estämistä.
– Laatikko koetaan epämiellyttäväksi sen koon, rakenteen, katollisuuden tai katottomuuden vuoksi.
– Iäkkään kissan liikuntaelinsairauksissa pääsy laatikolle voi vaikeutua. Kipuilu, nivelrikko voivat vaikeuttaa laatikolla asiointia ja asentojen ottamista.
– Laatikoita on kissamäärään nähden riittämätön määrä, suositus 1 laatikko/ kissa + yksi extra.
Muita syitä kissan stressille voivat olla:
– Ympäristömuutokset esim. muutto, huonekalujen siirtyminen, remontti kotona tai naapurissa, julkisivuremontti ja siihen liittyvä meteli, kissakaverin tai perheenjäsenen poismeno tai uusi kissa/ vauva/ omistajan puoliso, muutokset kissan päivärutiineissa, liiallinen yksinolo, liiallinen seurustelu ja kyläilyt, uusi hoitaja jne.
Virtsaoireilun hoito:
Eläinlääkäri määrää potilaan lääkehoidon aina yksilöllisesti tutkimuslöydösten perusteella. Virtsasairauksien keskeisenä hoitona käytetään kuuriluontoisia kipulääkityksiä, virtsaputkea rentouttavia lääkkeitä, stressiä hillitseviä lääkkeitä, feromonihoitoa (Feliway, Pet Remedy tai vastaava), luonnon lisäravinteita ( Zylkene, Aptus relax, Calmex, Seren-um, WeCalm), ympäristömuokkausta (MEMO), virikkeellistämistä, eläintenkoulutusta ja pelkotiloihin siedätystä.
MEMO (Multimodal enviromental modification) on tapa, jolla kissan elinympäristö tehdään mahdollisimman lajityypilliseksi ja stressittömäksi. MEMOlla pyritään välttymään turhautumiselta ja sen aiheuttamalta häiriökäyttäytymiseltä. Ideaalitilanteessa jokaisen kissan elinympäristö on riittävän virikkeellistä ja stressitöntä taatakseen koko kissan lajityypillinen käyttäytymiskirjo. Toisinaan MEMOn lisäksi vaaditaan kuitenkin eläinlääkärin määräämää stressiä ja/tai kipua lievittävää lääkehoitoa. Lääkitys on kuitenkin ensisijaisesti tilapäinen ratkaisu, jonka tavoite on auttaa toipuminen alkuun. Lisäksi ongelmakäyttäytymisen tueksi kannattaa ehdottomasti ottaa Feliway- feromonivalmisteet sekä tarvittaessa stressiä hillitsevät lisäravinteet.
Yleisiä ohjeita:
– Laatikko on hyvä olla mahd. syrjäisessä paikassa, jossa riittävä wc- rauha. Kuitenkin lähellä paikkaa, jossa kissa viettää mielellään paljon aikaa. Iäkkäälle kissalle mahd. matalareunainen ja laakea laatikko. Laatikkoa ei sijoiteta lähelle lepo- ja ruokailupaikkaa. Herkissä tassunpohjissa parhaalta tuntuu pienirakeinen, pyöreä ja hyvinpaakkuuntuva mikrokidehiekka. Joillekin kissoille paras wc- laatikon täyte on puupelletit tai paperisilppu. Älä käytä voimakkaan hajustettuja hiekkoja.
-Ruokailu ja vesi: Usean kissan taloudessa on hyvä olla tarjolla useampi ruokapaikka, johon ei tarvitse jonottaa ja josta ei tarvitse taistella. Etenkin juomapaikkoja on hyvä olla useampia, sillä elimistön kuivuminen lisää virtsatieongelmien todennäköisyyttä virtsan konsentroitumisen myötä.
– WC: Luonnollisin wc- laatikko on laakea, iso ja katoton. Siinä on useampi poistumisreitti ja se sijaitsee rauhallisessa paikassa. Monikissatalouksissa wc-terrorisoinnin välttämiseksi suositeltava sijoittaa laatikoita useaan paikkaan.
– Raapiminen: Kissa haluaa raapia huoltaakseen kynsiään ja merkatakseen reviiriään. Raapimispuun on oltava tukeva ja niin korkea, että kissa raapiessaan voi suoristaa selkänsä. Useita luvallisia raapimapaikkoja sosiaalisesti keskeisillä alueilla.
– Lelut: Kissalla on hyvä olla kevyitä ja kissan mielestä mielenkiintoisia leluja. Narulelut ovat turvallisia vain omistajan valvonnassa. Leluja on hyvä kierrättää, jotta mielenkiinto leikkimiseen pysyy yllä.
– Lepo: Kissalle on taattava riittävästi rauhallisia lepopaikkoja myös mahd. korkealla. Esim. kaappi tai kiipeilypuu, jolta näkee koko huoneen poikki. Jokaisella perheen kissalla on oltava väh. 1 oma lepopaikka, josta ei tarvitse taistella, vaikka kissat viihtyisivätkin lähekkäin.
Haluaisin tähän loppuun sanoa, että ymmärrän jokaista turhautunutta omistajaa, joka taistelee sängyille ja sohville pissaavan kissakaverinsa kanssa ja tuntuu, että keinot loppuvat. Ennen lopullisia päätöksiä kannattaa kuitenkin aina puhua kissojen käyttäytymistä ymmärtävälle eläinlääkärille, aina löytyy vielä jotakin kokeiltavaa.
Kirjoittanut eläinlääkäri Renate Jäätes, RenVet.
Julkaisussani on otteita eläinlääkäri Teija Viita-Ahon artikkelista, julkaistu eläinlääkärilehdessä 6/2018.